Tulosjohtamisen neljäs ulottuvuus, johtajuus – leadership, on jäänyt keskustelussa vähemmälle huomiolle. Käytännön kokemus on osoittanut, että menestyneiden organisaatioiden taustalla keskeisessä asemassa on nimenomaan johtamisen leadership-ulottuvuus eli ihmisten johtaminen.
Ramboll toteutti kesällä 2010 tutkimuksen julkishallinnon tulosjohtamisesta, jossa selvitettiin 30 Pohjoiseurooppalaisen tulosjohtamisen
edelläkävijäorganisaation johtamisen käytäntöjä. Minkälaisilla menetelmillä ja opeilla nämä organisaatiot ovat menestyneet? Mitä muut organisaatiot voisivat niistä oppia? Tutkimuksen keskeiset tulokset esiteltiin seminaarissa.
Seminaarin päävieraana oli tulosjohtamisen kansainvälinen guru David Hunter Yhdysvalloista. Hunter on erikoistunut julkishallinnon ja nonprofit-organisaatioiden johtamisen kehittämiseen ja työskennellyt johtamisen kehittämisen parissa eri puolilla maailmaa yli 30 vuoden ajan. Lisäksi seminaarissa kuultiin tutkimukseen osallistuneen suomalaisen edelläkävijäviraston puheenvuoro sekä valtiovarainministeriön analyysi tulosjohtamisen tilasta ja kehittämisen suuntaviivoista Suomessa.
Tutustu oheisesta linkistä Performance leadership -seminaarin esityksiin.