| Management... | Uutiset | Ramboll kehittää kotoutumisen seurantaa yhdessä Sisäasiainministeriön kanssa | Tulosta | Lähetä |
|
15. joulukuuta 2009
|
Kotouttamisen tavoitteena on helpottaa maahanmuuttajan sopeutumista uuteen yhteiskuntaan edistämällä maahanmuuttajan omaa aktiivisuutta. Kotouttamisessa erittäin tärkeää on kohdemaan kielen oppiminen, sillä kielitaito avaa väylän myös työllistymiseen ja kulttuuriin sisäistämiseen. Kansainvälistä osaamista kotouttamisen kehittämisessä
Ramboll hyödyntää kotouttamisen kehittämisessä, kuten muissakin julkisen ja yksityisen sektorin hankkeissaan, laajaa kansainvälistä asiantuntijaverkostoaan. Hankkeissa työskentelee usein kansainvälistä henkilöstöä, jolloin aiheen parissa muissa maissa jo pitkään työskennelleet voivat tarjota osaamisensa hankkeen käyttöön. RMC kasvanut nopeasti Suomessa
Suomessa vuoden 2009 alussa toimintansa käynnistänyt liikkeenjohdon konsulttiyritys keskittyy ensisijaisesti julkisen sektorin kehityshankkeiden tukemiseen. Yhden ihmisen toimistona aloittaneen RMC Finlandin palveluksessa on tällä hetkellä jo seitsemän henkeä. Ota yhteyttäOlli Oosi, puh. 050-530 4737 |